Moi vaan kaikille, jotka tätä postausta olette syystä tai toisesta päätyneet lukemaan!
Päätin nyt siis alottaa bloggaamisen muutaman vuoden tauon jälkeen puhtaalta pöydältä. Inspiraation sain ollessani kaverini Essin kanssa lenkillä viime sunnuntaina. Juttelimme muistaakseni fitnessblogeista, kun hän ehdotti että minäkin voisin perustaa sellaisen. Että ihmisiä varmasti kiinnostaisi lukea vähän erilaista liikuntaan liittyvää blogia, koska minä harrastan sitä monien kipujen siivittämänä. (Käy lukemassa esittelysivu, jos et ole perillä asiasta. Se löytyy tuolta sivupalkista.)
En siis ole mikään ammattilainen enkä ekspertti, vaan vasta jonkin aikaa sitten treenikärpäsen pureman saanut. Tanssin kanssa olen tosin jo vuosikymmenen ollut sellaisessa on-off -suhteessa. Nyt kuitenkin on vahva on-vaihe päällä, ja paritanssi tällä hetkellä päälajina. Sitä treenailen kolme kertaa viikossa. Kuntosalilla treenaamiseen innostuin kaverini innoittamana, ja siellä on tullut käytyä nyt muutamia kuukausia. Nämä siis taustatietona sille, kun kertoilen omien treenieni kulusta niin joku kuitenkin tuntee tarvetta kommentoida että mikäs minä olen muita neuvomaan. Sanon siis jo nyt, että tiedostan olevani keltanokka, ja siltä pohjalta kirjoittelen. Lähinnä itseäni varten.
Mutta nyt siihen asiaan, mitä oikeastaan tulin kertomaan. Minulle tarjottiin opiskelupaikkaa Ypäjän hevosopistolta, ja pitkällisten mietintöjen jälkeen päädyin kieltäytymään siitä. Se oli tyhmää, sillä ainahan olen haaveillut pääsystä tuonne hevostytön paratiisiin. Vaakakupissa kuitenkin painoivat vanhempien sana, täällä olevat ystävät sekä vapauden mahdollisuus enemmän. Siellä kun olisi jatkuvasti sidottuna siihen hommaan, eikä se soluasuminenkaan oikein tuntunut houkuttelevalta. Kolmoistutkintoa olisin siis lähtenyt suorittamaan, mutta ehkä ihan hyvä tehdä ensin tämä lukio pois alta kunnialla. Voinhan hakea Ypäjälle vielä lukion jälkeenkin. Tämä tieto lohduttaa onneksi.
Jotta tämä postaus olisi varmasti riittävän pitkä ja sekava, ajattelin tähän samaan syssyyn nyt kertoa treenien sujumisesta. Tai oikeastaan sujumattomuudesta. Salillekin olen tällä viikolla ehtinyt vasta kahdesti, ja silloinkin naama mutrussa kun ei huvittaisi. Tanssin suhteen taas on kova motivaatio ja eilenkin tuntui ihanalta kun antoi musiikin ja samban viedä mukanaan. Edes polvessa jomottava särky ei haitannut. Treenien jälkeen oli kuntopiiriä, jossa fiilikseni sitten lannistui totaalisesti. Olen jotenkin niin poikki. Johtuneeko sitten univelasta, vaiko mistä, mutta onneksi saan nyt viikonlopun pyhittää pelkästään rentoutumiseen. Tai en saisi, mutta olen lähdössä vähän kauempana asuvalle kaverilleni yöksi. Huono omatunto kolkuttelee jo nyt, sillä käsitreeni jää välistä. No oma on vikani, mitäs en aikatauluttanut paremmin menoja.
Juoksemaankin kovasti mieli tekisi, mutta penikat on oireillut nyt siinä määrin, että olen viikon ollut juoksuvapaalla. Maanantaina onneksi on lääkäri, jos siellä selviäisi helpotusta edes johonkin näistä vaivoista... Ei kyllä enää ole kovin paljon luottoa lääkäreihin, kun siellä on kymmeniä kertoja käyty eikä ikinä löydy apua.
Lopetan tämän sekavan aloituspostauksen nyt, sillä junani lähtee muutaman tunnin päästä enkä ole vielä edes pakannut.
Postauksen kuvat on tiistailta, niistä kiitos Essille!
Ps. Älkää välittäkö tuosta ulkoasusta, joka on vielä kamalan keskeneräinen.
