tiistai 12. heinäkuuta 2016

Loppu

Olen vältellyt tämän tyhjän tekstikentän avaamista jo päivätolkulla, koska ei oikeastaan ole nyt mitään kerrottavaa. Olen ollut tosi väsynyt viimeaikoina, kun en ole oikein saanut nukuttua erinäisistä syistä. Treenattua on tullut paljon, ja kroppa laittaa nyt vähän vastaan taas vaihteeksi. Oikea jalka järjestää ongelmaa heti edellisen parannuttua. Polvessa ei ole tuntunut kipuiluja nyt moneen viikkoon, jee! Sen sijaan takareisi ja penikat vihoittelee taas. Onneksi olen menossa tällä viikolla hierojalle, josko se auttaisi vähän. Selkäkin on ollut jo kesäkuun alusta asti tosi jumissa, enkä pysty kääntymään kunnolla. Huoh, tätä invalidin elämää..



Olen aika lopussa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kaikkia syitä en ala täälä availemaan kuitenkaan. Pitäis osata vähän ottaa omaa aikaa ja levätä, mutta painan aina 100 lasissa siihen pisteeseen asti, kunnes ei vaan enää pysty. Se on hemmetin huono piirre, kun ei osaa lopettaa ajoissa. Tänään kuitenkin oli mukava työpäivä (olen siis Siwassa töissä), joka antoi puhtia tähän päivään! Myös muutama ihana ystävä on saanut piristettyä, en kyllä tiedä mitä tekisin ilman heitä!

Tässä mun prinsessa Sofia <3

Nyt ajattelin lähteä salille vielä illan ratoksi! Tuli taas eilen shoppailtua muutamat uudet trikoot, niistä vaan tulee motivaatiota niin paljon! Kohta alkaa kyllä tulla raja vastaan, mulla on vaatehuone ja kaksiovinen peilikaappi ja kummatkin niin täynnä, että myös tuoli ja sänky saa toimittaa vaatekaapin virkaa... :D


Uudet kengätkin ostin mun nike-kokoelmaani, ne vaan ei oo vielä tullut! Freet sano ittensä irti, ja se ottaa päähän koska ne oli mun lempikengät ja samanlaisia ei enää saa kaupoista...
Ei tää kirjottelu taaskana oikein suju, ei jotenkin ajatukset nyt pysy kasassa. Melkein hävettää julkaista tällänen tuotos, mutta omaks iloksihan mä tänne kai vaan kirjottelen, joten mitäpä väliä sillä oikeastaan onkaan.

1 kommentti: